SM M60 Tour 16.-17.7.2022


SM M60 kulta meni Mikkeliin

Ari Vepsä, Seppo Hujanen ja Jouko Latvakangas

Seppo Hujanen Mikkelin kauniista kaupungista, näin voittaja esittäytyi SM M60 kilpailija aamulla Rinkun startterille. Hymy ja hyvä huumori eivät häneltä hyytyneet kilpailun aikana.
- Peli pysyi rentona ja mieli rauhallisena myös toisena päivänä, vaikka se olikin aloituspäivää haastavampi, Hujanen kertoi kilpailun ratkettua, kun hän piteli komeaa voittopokaalia. Tulos oli +5.
SM kulta on Hujaselle ensimmäinen henkilökohtainen voitto, aikaisempia mestaruuksia on tullut Mikkelin Golfin joukkueessa.


Keskellä Juha Selin

Hopea meni tuloksella +6 Tawast Golfin Juha Selinille. Hän pelasi toisen päivän upeasti par-tulokseen.

Keskellä Jaakko Malinen

Pronssi matkasi Lakeside Golf Vammalan pelaajalle Jaakko Maliselle, tuloksella +7. Neljättä sijaa jakoi kuusi pelaajaa tuloksessa +8.

Rinkkulaisista paras oli Jouko Latvakangas (+12), joka oli isäntänä ja palkintojenjakajana kohtelias. Hän sijoittui sijalle 16 (T13), kun 15 parasta palkittiin. Muista rinkkulaisista Tapio Lappalainen oli T41 (+19), Ville Wright T51 (+20), Hannu Jalonen T93 (+25) ja Tapani Pihlström T137 (+34).

Kenttä ja greenit saivat jälleen vuolasti kehuja, vain ajoittainen sade kiusasi pelaajia. Kaikki muu oli kilpailijoiden mielestä loistavaa: startterit, järjestelyt, tulospalvelu ja ruoka.

Tuomareille oli normaalien sääntötarkistusten lisäksi uudenlaista ratkottavaa, kun eräs kilpailija hukkasi baginsa väylän kuusi tiiaupaikalla. Mailoja etsittiin joukolla viereisestä ojasta ja lähistöltä. Mutta sähkökärrypä olikin matkannut viereistä mäkeä pitkälle ylös, törmännyt autoon ja kääntynyt kahden auton väliin. Tuomarit päätyivät urheilulliseen ratkaisuun eikä kilpailija saanut rangaistusta viivästyksestä huolimatta.


Joukkue SM-kulta Kymen Golfiin

Aki Kurronen, Veijo Suomela ja Jouko Latvakangas

Kymen Golf vei Joukkue SM-kultaa tuloksella +40. Joukkueessa pelasivat Heikki Illiminsky, Jouni Nykänen ja Veijo Suomela.

Hopealle sijoittui Messilä Golf +43 ja pronssille Lakeside Golf Vammala tuloksella +44.

Ringside Golfin joukkue oli 10. tuloksella +57.


Kisakuvia

M60 Suomen mestari LP 2022 Seppo Hujanen Mikkelin Golf


Ringside Golfin Jouko Latvakangas jaetulla toisella sijalla 1.päivän jälkeen

Ensimmäinen kisapäivä saatiin pelata vaihtelevissa olosuhteissa, sadekuurojen ja auringon paisteen vaihdellessa.

Kärkituloksen pelasi Seppo Hujanen Mikkelin Golfista, 72 (-1). Tuloksella 75 (+2) toista sijaa jakaa kolme pelaajaa, Antti Isoniemi Masterista, Markus Heikkilä Golf Pirkkalasta ja Jouko Latvakangas Ringside Golfista.

Joukkuekilpailussa kärjessä on Lakeside Golf Vammala tuloksella 234 (+15). Lakesiden joukkueessa pelasivat Jaakko Malinen, Pekka Lindeman ja Urpo Tapiola.

Kakkossijaa jakaa kolme joukkuetta tuloksella 238 (+19); Golf Pirkkala, Kymen Golf 1 ja Mikkelin Golf. Ringside Golfin joukkue on kuudentena tuloksella 241 (+21)



Kilpailuennakko

Kilpailuun ilmoittautui yli 180 pelaajaa, joista 162 otettiin mukaan. Kilpailu alkaa lauantaina 16.7.2022 klo 8:00, jolloin lähdetään pelaamaan 1- & 10-tiiltä. Aamupäivän lähdöt on klo 8:00-10:00 ja iltapäivän lähdöt klo 12:20-14:30. Sunnuntaina jatketaan toinen kierros samalla aikataululla.

Ringside Golfista mukana kisassa on Jouko Latvakangas, Hannu Jalonen, Ville Wright, Tapio Lappalainen ja Tapani Pihlström. Joukkuekilpailussa pelaavat Jouko Latvakangas, Hannu Jalonen ja Ville Wright.

Tervetuloa paikan päälle seuraamaan SM-kilpailuja!

Alla olevista linkeistä voit seurata tuloksia ja livescoring.




Tästä kisaillaan! M60 SM-pokaali


Kilpailu info

Kilpailumääräys SM M60 ERG 2022.pdf


KILPAILUN TUOMARI
Matti Huomanen 040 730 7008

KILPAILUN TOIMIKUNTA
Ari Vepsä, kilpailunjohtaja 0400 230 500
Matti Huomanen, tuomari 040 730 7008
Marko Puumalainen, tuomari 040 172 1716

Aki Kurronen, SGS:n edustaja 050 554 5070

Lipunpaikat su 17.7.2022

Lipunpaikat la 16.7.2022