Sääntöilta kokosi terassin täyteen

Timo Huviselle tarjottiin syntymäpäiväkakkua

Suosittu sääntöilta kokosi tuttuun tapaan lasiterassin täydeltä kiinnostuneita kuulijoita.

Timo Huvinen perehdytti rinkkulaisia sekä uusiin sääntömuutoksiin että kertasi myös vanhoja, klubipelaajille tärkeimpiä ja oleellisempia sääntöjä.

Tilaisuus alkoi esiintyjälle yllätyksellä, kun kuulijajoukko kajautti syntymäpäivälaulun ja ravintoloitsija Jussi Kivi toi täytekakkua päivänsankari-Huviselle. Seremonian jälkeen päästiin sääntöasioihin.

Tänä vuonna ei järjestetty erillistä seuratuomarikurssia, vaan rinkkulaisilla oli mahdollisuus osallistua Pickala Golfin järjestämälle kurssille. Muutama rinkkulainen hyödynsi tämän kurssin ja kurssin läpäisseistä nostettakoon erikseen Jyrki Tiilikainen, joka suoritti loppukokeen täysin virheettömästi keräten täydet sata pistettä.

Vaikka sääntöjä on jälleen päivitetty, Huvinen muistutti, ettei perusklubipelaajan tarvitse kovin montaa sääntöä osata: kunhan tietää, miten vapautuu estealueista ja teistä, lisäksi tietää, miten toimia, jos pallo vahingossa liikkuu. Hän muistutti myös siitä, että kisoissakin säännöt ovat asia, josta saa keskustella ja neuvoa puolin ja toisin – ja että sääntöjen noudattamisesta vastaa aina pelaaja itse. Mikäli tilanne on epävarma, kannattaa oikea toimintatapa varmistaa kilpailun tuomarilta.

Sääntöillassa saatiin hyvän ja hauskojen tarinoiden sävyttämän esityksen muodossa tietopaketti vuoden 2023 sääntöpäivityksestä. Sama tieto löytyy tiivistetysti myös Rinkun verkkosivulla aiemmin julkaistusta jutusta: https://ringsidegolf.fi/fi-fi/article/ajankohtaista/uusia-saantoja-2023/446/​​​​​​​

Golfin säännöt päivitetään perusteellisemmin neljän vuoden välein, joten seuraava isompi päivitys on vuorossa vuonna 2027.

Sääntöilta keräsi kuulijoita