Naisten sunnuntai 2026
Pelaajat nauttivat mahtavasta säästä viime sunnuntaina Rinkussa
Se oli taas erittäin suorittu Rinkun trio pelimuotona, jossa pelataan par vitoset punaisilta, neloset sinisiltä ja kolmoset keltaisilta scramblenä. Pareista vähintään toisen piti olla Lady, mutta miehiä oli todella runsaasti mukana. Heitäkin kiinnostaa pelata kenttää vähän eritavalla. Pitkälyöntisestä miehestä oli apua varsinkin naisille poikkeuksellisen pitkillä par 3 väylillä. Pelaajia saatiin hienosti 27 paria, mikä ei kuitenkaan riittänyt ihan yhteislähtöön. Kenttä on todella mahtavassa kunnossa ja sääkin oli aivan helmi, joten pelaajat nauttivat eikä väliaikalähdön aiheuttama odottelu clubillakaan onneksi väsyttänyt monia.
Teemana oli Mexico, mistä parhaan teema-asuun pukeutuneen parin palkinnon saivat Sannamari ja Olli Riekkinen. Kokit olivat puolestaan tehneet lounaaksi todella herkullisen Tortilla-aterian. K Supermarket Niipperin ansioista meillä oli myös sopivat arvontapalkinnot ja Celsiukselta saatiin energiajuomat mukaan.
Kisa oli jännittävän tasaväkinen. 1. ja 2. sija oli samoilla pisteillä, joten pienemmällä tasoituksella pelanneet Tuija Soikkeli ja Jyrki Tiilikainen veivät voiton tuloksella -11.
- Tiikelit: Tuija Soikkeli ja Jyrki Tiilikainen
- ViVe: Vesa Liikanen ja Virpi Koivisto-Liikanen
- EI AaPa: Pirjo Ahanen ja Anton Ahanen
Erikoiskisojen voittajat saivat Celsiuksen tuotepalkinnon!
Lähimmäs lippua Joona Lampenius
Ladyt pisin drive Henrietta Lahti
Gents pisin drive Joona Lampenius
Paritta jääneille herrasmiehille vinkiksi, muistakaa ensi vuonna pyytää ajoissa peliseuraa ; )
Aina ilahduttaa nähdä kisoissa uusia ladyja ♥