Kentän talvehtiminen

Klubitalon griini 1.3.2024

Griinit on aurattu lumesta ja jää poistettu griinien pinnasta

Jään poistoa klubitalon griiniltä 1.3.2024

Talvi alkoi aikaisin marraskuussa ja lumipeite on ollut griinien päällä jo kolme kuukautta. Tammikuun alussa ei vielä havaittu jään kertymistä griinien pinnassa, mutta tammikuun lopulla oli jo syntynyt ohut jääkerros. Koska kylänurmikka griinit eivät pitkään säily hengissä jään alla, päätettiin ryhtyä toimiin jään poistamiseksi. Tärkeää on saada kaasut vapautumaan ja happea griinin pintaan.

Lumet aurattiin pois griineiltä, jääkerros rikottiin ja poistettiin. Jään alta paljastui vielä hyvässä kunnossa oleva vihertävä griinin pinta. Vaikka suojaruiskutukset onnistuivat syksyllä aivan nappiin ennen talven tuloa, oli griinien pinnassa jonkin verran pieniä tautiläikkiä.

Tällä hetkellä tilanne griineillä on hyvä ja paljon parempi kuin kahtena edellisenä keväänä.


Kentän ykkösgriini auraamisen jälkeen ennen jään poistoa 27.2.2024

Väylän 18 griini 4.3.2024