ERG Oy hallituksen tammikuun kokous

Kuva kentältä 17.1.2023

Espoo Ringside Golf Oy:n hallitus kokoontui tiistaina 17.1.2023


Kentän tilanne
Kenttä suljettiin 16.11.2022, kauden 2022 aikana kentällä pelattiin noin 35 000 kierrosta.
Tammikuussa kentän talvehtiminen on sujunut hyvin, griineille ei ole päässyt syntymään jäätä eikä tauteja ole havaittu. Tammikuun 17.päivänä lähes kaikki griinit olivat lumettomia ja tarvittavat suojaruiskutukset saatiin tehtyä.


Ilkivaltaa kentällä
Joulukuussa havaittiin kentällä 15.väylän wc-rakennuksen joutuneen ilkivallan kohteeksi ja ne on tuhottu sisätiloiltaan totaalisesti. Asiasta on tehty rikosilmoitus ja pyydetty tarjous niiden kunnostuksesta. Wc:t kunnostetaan huhtikuussa ennen golfkauden alkua.


Black week- ja joulukampanjat
Kampanjat onnistuivat hyvin ja pelioikeuksia aktivoitiin euromääräisesti saman verran kuin viime vuonna vastaavissa kampanjoissa.


Strategia
Hallitus on käynnistänyt yhtiön strategian päivittämisen.


Niipperinpuro
Espoon kaupunki tiedotti, että ELY-keskuksen vaatimia toimenpidelupia Niipperinpuron ruoppaamiseen ei ole vielä saatu kaikilta kiinteistöltä. Lupien puuttumisen ja leudon talven takia näyttää siltä, että ainakin golfkentän osalta työ siirtyy toteutettavaksi seuraavan talven aikana.

POKE yleiskaava
POKE yleiskaava toteutunee Viiskorpi-Kalajärvi alueella esitetyssä muodossa tuomioistuin-käsittelyjen jälkeen. Riippuu tuomioistuinten käsittelyajoista, milloin yleiskaava saavuttaa lainvoiman. Hallinto-oikeuden päätöstä odotetaan kesään 2023 mennessä. Mikäli valitukset jatkuvat korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka, aikataulu venyy 1... 2 vuotta edellisestä päätöksestä.

Väylän 13 turvallisuus
Väylän 13 ja pumppaamon viereen rakennettavat asunnot valmistuvat keväällä 2023.
​​​​​​​Väylän 13 turvallisuuden kehittämiseksi päätettiin toteuttaa Golfliiton kenttäkonsultin Jari Koivusalon lausunnossa esittämistä vaihtoehdoista kohdat 1.-7. Nämä muutokset huomioidaan kentänhoidossa kaudella 2023.

ERG reikä 13 turvallisuus.pdf

Kultakortti-järjestelmään liittyminen
Hallitus päätti selvittää osakkaiden kiinnostuksen liittyä Kultakortti-järjestelmään ja laatia siitä osakaskyselyn.

Hallitus kokoontuu seuravan kerran maaliskuussa.