Aapo Marttinen pojat U15 maajoukkuerinkiin

Rinkun Aapo Marttinen pojat U15 -maajoukkuerinkiin, Adeliina Virtanen naisten joukkueeseen


Kesä 2023 oli Rinkun junnuille varsin menestyksekäs ja moni Future Tourin pokaali löysikin kisan jälkeen tiensä rinkkulaisten palkintohyllyyn. Yksi usein toistunut nimi Rinkun junnuja koskevissa uutisissa oli Aapo Marttinen, joka pelasi itsensä Future Tourilla koko kauden rankingissa Suomen kuudenneksi. Kauden päätteeksi Aapo kuitenkin halusi pelata Future Tourin finaalin sijaan ”isojen poikien finaalin” takatiiltä eli FJT Challengen, sijoittuen siinä sijalle T7.

Golfliiton Team Finland noteerasi Aapon (s. 2009) kauden päätteeksi ja tammikuussa 2024 kutsu kävi maajoukkueen toimintaan mukaan.

”Kyllä mä vähän syksyllä yllätyin kun kuulin, että mut on niin sanotusti noteerattu. Tai osasin mä sitä siinä mielessä odottaa, että olin kuullut, että tutuille pelikavereille oli tullut viestiä, että ovat ehdolla nuorten maajoukkueeseen ja omat pelit meni viime kesänä aika hyvin niin olisi ollut ehkä aika kummallista, että mä en olis ollut mukana”, Aapo kertoo.

Maajoukkuevalinnat ovat siis pitkälti menneet viime kauden menestyksen sekä valmentajien haastattelujen perusteella. Aapo on ollut 6-vuotiaasta lähtien Rinkun junnuryhmissä aktiivisesti mukana. Tavoitteellisemman harjoittelun tueksi Aapo laajensi omaa valmentajarinkiään ja aloitti yhteistyön marraskuussa myös henkilökohtaisen valmentajan Marko Kummin kanssa.

”Samulille mielettömän iso kiitos! Ja varsinkin edellisestä talvesta ja kesästä, oma taso ja menestys kisoissa nousivat viime kesänä ihan toiselle tasolle. Olin ajatellut aiemminkin, että mä haluaisin kilpapelaajaksi, mutta viime kesänä tuli semmoinen tunne, että mä haluan panostaa golfissa pärjäämiseen oikeasti tosissani. Siksi kauden päätteeksi ruvettiin katsomaan mulle omaa henkilökohtaista valkkua, jonka kanssa pystyisin kehittymään kilpapelaajana.”, Aapo kertoo.

”Uusi valkkuni Marko onkin kehunut ja hämmästellyt, miten hyvällä tasolla perustekeminen on ja esimerkiksi mailanpäännopeuteni on Markon mukaan ikäisekseni hyvä tai todella hyvä. Ja juuri sitä Samulin kanssa viime talvena haettiin treeneissä. Samoin kavereille tietty iso kiitos, että on ollut peli- ja treeniseuraa aina saatavilla. Eli terveisiä Aksulle, Joelille ja Joonalle! Ja fysiikkavalmentaja Joonas Markolle myös iso kiitos, ilman ohjattua voimaharjoittelua maila tuskin liikkuisi ihan tuollaista kyytiä”, Aapo mietiskelee.

No Aapo, mikäs sinun tasoituksesi on, paljonko se mailanpäännopeus sitten draiverilla on ja paljonko se pallo lentää?

”Mun tasoitus taitaa olla 2,8 ja se on pitkälti kisakierroksilta, varsinkaan loppukesästä en ehtinyt juuri pelata muuten kuin kisoja. Mailanpäännopeus draivissa pyörii nyt 110–114 mph, tavoite olisi saada kesäksi vakiinnutettua 115 mph. Tällä hetkellä hyvien draivien carry on keskimäärin 240–250 m. Tosin pitää osua palloon eikä töpsötellä lavan kärjellä.”

Mitä tavoitteita sinulla on golfissa?

”No tämä maajoukkuehomma varmaankin helpottaa mun ekaa tavoitetta, joka on Mäkelänrinteen urheilulukioon pääseminen. Toki pitää myös pelata ensi kesänä hyvin, että pysyy siellä maajoukkueringissä. Seuraava tavoite lukion jälkeen olisi päästä Yhdysvaltoihin pelaamaan yliopistogolfia ja sieltä sitten ammattilaiseksi. Siis jos kaikki onnistuisi täydellisesti.”

Onko sinulla muita urheiluharrastuksia kuin golf?

”Ei enää, aiemmin olen harrastanut golfin lisäksi judoa ja jalkapalloa ja lyhyen ajan kokeilin uimahyppyäkin. Tällä hetkellä laji- ja fysiikkatreeniin menee koulun ohella 15–20 h viikossa, niin eipä siihen paljon muuta enää mahdu.”

Nähdäänkö sinua ensi kesänä Rinkussa pelaamassa?

”Toivottavasti ainakin jonkun verran, mutta maajoukkueleirien, kisojen ja rippileirin takia varmaankin vähän vähemmän kuin viime vuonna.

Onko sinulla terveisiä rinkkulaisille?

”Emmä tiiä… tai no olisi mulla sellainen toive, että jos nämä meidän kilpatykit Nikke, Joonas ja kumppanit ovat kesällä maisemissa, niin olisi kiva päästä pelaamaan heidän kanssa. Siinäpähän näkisi samalla, miten itse pystyy pärjäämään aikuisille kilpapelaajille.”

Adeliina Virtanen jatkaa maajoukkueuraansa


Porista Espooseen vuonna 2020 muuttanut Adeliina Virtanen edustaa Rinkkua hymy huulilla ja kulkee määrätietoisesti kohti menestystä kansainvälisillä kentillä. Menestystä on tullut kotimaan kentillä nuorten sarjoissa ja myös aikuisissa. Jo viime vuonna naisten maajoukkueessa pelannut Adeliina valittiin joukkueeseen myös tulevalle kaudelle.

”Innolla odotan tulevaa kautta ja hyvillä fiiliksillä lähden leireilemään maajoukkueen ja kilpasiskojen kanssa. Olen innoissani tulevasta kaudesta. On huikea päästä näkemään mitä talvikauden harjoittelu on saanut aikaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tavoite tulevalle kaudelle on olla parempi kuin eilen ja vielä parempi ylihuomenna”, Adeliina kertoo.

Rinkun junnuista pyritään kasvattamaan fyysisesti vahvoja yllytyshulluja


Junioreiden harjoituksissa punnerretaan paljon ja uskalletaan epäonnistua, sanoo valmennuksesta vastaava Samuli Seppälä virne kasvoillaan.

”Sellaista tekemisen meininkiä yritetään saada aikaan ja silloin kun tehdään ja uskalletaan yrittää niin silloin myös mogataan. Siinä oppii ja kehittyy. Aapon kanssa on saatu kulkea monet vuodet ja Aapo onkin juuri sopivan yllytyshullu, että lähtee kyllä heti kokeilemaan uusia lyöntejä välittämättä siitä, onnistuuko ihan heti. Viime vuodet sitten ollaankin yritetty vähän hillitä niitä kokeiluja ja alettu miettimään, miten niitä monipuolisia taitoja saadaan näkymään tuloksissa. Aapo onkin monessa mielessä valmentajan unelma, kun fyysisiltä ominaisuuksiltaan harjoitettavuus on huippuluokkaa ja pilke silmäkulmassa säilyy, vaikka tosissaan painetaankin kohti tavoitteita. Otetaan kaikki Rinkkulaiset yhdessä mukaan tukemaan meidän nuoria ja annetaan heille mahdollisuus kurkotella tähtiä taivaalta.”

Voit seurata Aapon ja Adeliinan treenejä, kisoja ja muuta arkea Instagramissa @aapomarttinengolf ja @adeliinavirtanen. Muut Team Finland -valmennusryhmän pelaajat voit käydä katsomassa täältä: https://golf.fi/kilpagolf/team-finland-valmennusryhmat/