Tule vaikuttamaan syyskokouksissa – Jälleen tärkeät henkilövaalit

Ringside Golfin syyskokoukset pidetään sunnuntaina 27.9. Korpilammella. Esillä on jälleen yhteisömme tulevaisuuden kannalta tärkeitä päätöksiä. Viimesyksyiseen tapaan varsinkin sijoittajaosakkaat ovat aktiivisesti kehottaneet omaa kannattajakuntaansa tulemaan paikalle, pelaavat osakkaat ovat olleet  passiivisempia.

Siksi kaikkien sekä jäsenten että osakkaiden on erittäin tärkeää tulla paikalle tai osakkaiden antaa valtakirjat, jotta koko yhteisön näkemykset kenttämme tulevaisuudesta tulevat esille.  Yhdistyksen kokoukseen ei voi antaa valtakirjaa, vaan mahdollisten äänestysten tulos ratkeaa paikallaolijoiden äänillä.

Ringside Golf ry:llä on merkittävä määrä Oy:n osakkeita, joten yhdistyksellä on tärkeä rooli myös kenttää koskevissa päätöksissä.

Kenttämme talouden hoidosta on ollut liikkeellä myös vääriä väitteitä. Tosiasia on, että käyttökate on jo useiden vuosien ajan ollut positiivinen, ja kassatilanne on ollut hyvä ja vahvistuva. Yhtiö on velaton ja jäsenmäärä on vuosi vuodelta rikkonut aikaisemmat ennätykset. Niin on tänäkin vuonna.

Ristiriidat ovat haitallisia monella tapaa, ne ovat esteenä myös kentän pitkäaikaiselle kehittämiselle. Olisi hyvä saada pelirauha. Tule paikalle varmistamaan se.


Mikäli et itse pääse yhtiökokoukseen, voit valtuuttaa haluamasi henkilön edustajaksi yhtiökokoukseen. Tulosta oheisesta linkistä valtakirjapohja ja palauta se sähköpostitse, postitse tai tuomalla caddiemasterin toimistoon. Toimistolta löytyy myös valmiiksi tulostettuja valtakirjapohjia ja voit täyttää sen käydessäsi pelaamassa.

Kenelle voit antaa valtakirjan yhtiön ERG Oy:n yhtiökokoukseen?

Voit valtuuttaa Ringside Golf ry:n hallituksen jäsenen ERG Oy:n yhtiökokoukseen kokousedustajaksi, he puolustavat golfin pelaamista myös tulevaisuudessa :

Rinkun kapteeni tiedottaa!2 (1)

ERG ry

Kategoriassa Ajankohtaista