Caddiemaster

  • puh 09 8494 940
  • caddie@ringsidegolf.fi
Ajanvaraus
 

Kosti Kurosen laatima Master Plan

Kosti Kurosen laatima Master Plan-piirros sekä -suunnitelma on julkaistu materiaalisalkussa tutustumista varten.  Master Plan-suunnitelmaa on tarkoitus lähteä toteuttamaan siten, että ensimmäisessä vaiheessa kentän vesihuolto saatetaan kuntoon. Tällä hetkellä kuivina kausina vesivarantomme ei riitä kasteluun, kun taas märkinä aikoina kenttämme on tulvan peitossa. Kosti Kuronen ja Severi Anttonen ovat laatineet tähän ongelmaan ratkaisun, joka selviää oheisesta suunnitelmasta.

Tuoreimman griinitutkimuksen tulkinnan mukaan griinimme voivat tällä hetkellä kohtuullisen hyvin, joten näillä näkymin kalliisiin rakenteellisiin muutoksiin ei olisi tarvetta. Pienillä muotojen korjauksilla ja normaaleilla hoitotoimilla pitäisi griineistämme saada edustuskelpoiset.

Muita tärkeitä asioita Master Planissa ovat mm. range, lyöntipaikkojen korjaukset ja muutokset, sekä tietysti kauan kaivatut puuistutukset. Tarkempi kustannusarvio hankkeelle esitellään myöhemmin. Materiaalisalkusta löytyvät seuraavat linkit, joista suunnitelmiin pääsee tutustumaan:

Master plan suunnitelman selostus, kustannusarvio sekä piirros

Keskustelufoorumille on avattu uusi ketju, jossa voi keskustella ja antaa  palautetta Master Plan-suunnitelmasta.

Kirjoittanut Nora Westerback, 27.1.2010 14:52

 
Suomen Vahvimmat