Pelioikeudet astuvat voimaan kun kaikki Espoo Ringside Golf Oy:n yhtiöjärjestyksessä mainitut osakkeeseen tai pelioikeuteen kohdistuvat erääntyneet maksut sekä hoito- ja rahoitusvastikkeet mahdollisine viivästyskorkoineen on kokonaisuudessaan maksettu yhtiölle.
1. VARAUSAJAT
a) Omalla pelioikeudellaan pelaava osakas saa varata lähtöajan itselleen sekä kolmelle samaan lähtöön tasoitusten puolesta mahtuvalle vieraalleen seitsemän päivää aikaisemmin.
Omalla pelioikeudella pelaavaa osakkeenomistajaa koskevia ohjeita ja sääntöjä noudatetaan myös samaan talouteen kuuluvan toisen henkilön osakkeella pelaavaan perheenjäseneen sekä yrityksen/juridisen henkilön osakkeella pelaavaan nimettyyn pelioikeuden haltijaan, joka on työ- tai omistussuhteessa ko. osakkeen omistavaan yritykseen/juridiseen henkilöön.
b) Henkilökohtaisen pelioikeuden vuokraaja saa varata lähtöajan itselleen sekä kolmelle samaan lähtöön tasoitusten puolesta mahtuvalle vieraalleen viisi päivää aikaisemmin.
c) Nimeämättömällä pelioikeudella pelaava saa varata lähtöajan itselleen viisi päivää aikaisemmin.
Nimeämättömällä pelioikeudella pelaavilla tarkoitetaan joko siirrettävällä pelioikeudella pelaavia, pelilipuilla tai sarjakortilla pelaavia henkilöitä. Nimeämättömällä pelioikeudella pelaavien on ilmoittauduttava pelikierrokselle caddiemasterin toimiston aukioloaikana.
d) Muut pelaajat saavat varata lähtöajan kolme päivää aikaisemmin.
2. VARAUSSÄÄNNÖT
a) Kaikki kentälle varatut lähtöajat tulee nimetä yksilöidysti (kaikkien pelaamaan lähtevien nimet ja tasoitukset tulee tietää aikaa varatessa).
b) Jokaisella pelioikeudella voi tehdä vain yhden peliaikavarauksen etukäteen päivää kohden. Toisen pelikierroksen saa varata samalle päivälle vasta, kun edellinen kierros on pelattu.
c) Jokaiselta Espoo Ringside Golf Oy:n kentällä pelaavalta edellytetään riittävää golftaitoa, golfetiketin tuntemusta ja voimassa olevaa vakuutusta sekä henkilö- että esinevahinkoja varten. Golftaidon ja –etiketin tuntemuksen voi osoittaa esim. Suomen Golfliiton jäsenkortilla. Golfliiton jäsenkortti tai vastaava on näytettävä pelikierrokselle ilmoittauduttaessa henkilökohtaisesti.
d) Ennakkovarauksesta (varausaikasääntöjen ylittävät varaukset) veloitetaan erillinen lisämaksu.
e) Mikäli ajan varannut pelaaja / peliryhmä ei ole ilmoittautunut caddiemasterin toimistossa viimeistään 10 minuuttia ennen varattua lähtöaikaa, aika peruuntuu.
f) Peruuttamattomasta peliajasta (peruutus viimeistään 1 h ennen lähtöaikaa) on oikeus periä hinnaston mukainen korvaus. Pelioikeuden haltijalta voidaan pidättää varausoikeus pois määräajaksi.
g) Jatkuvan tai tahallisen sääntöjen rikkomisen tai noudattamatta jättämisen seurauksista päättää toimitusjohtaja tai yhtiön hallitus.
3. TASOITUS- JA PELIVAATIMUKSET
a) Pelin sujuvuuden ja pelaajien viihtymisen varmistamiseksi peliryhmän yhteenlaskettu tasoitus ei saa ylittää 110 ( kahden hengen ryhmän max tasoitus on 100).
b) Suositus vieraspelaajien tasoitusrajaksi ruuhka-aikoina on 36 (ark klo 15-18 ja vkl ennen klo 15) Tämä koskee kaikkia muita paitsi Espoo Ringside Golf ERG ry:n jäseniä, osakkeen pelioikeudella pelaavia ja heidän vieraitaan.
c) Yhtiön antamien ohjeiden ja sääntöjen vastainen toiminta, epäasiallinen käytös tai yhtiön omaisuuden vahingoittaminen voivat johtaa pelaajan poistamiseen kentältä.
4. TASAN- JA PUOLEN AJAT
a) Viikonloppuisin klo 15.00 asti sekä arkisin klo 15.00 jälkeen tasatuntien ja puolen ajat ovat osakasaikoja, jotka ovat varattu Espoo Ringside Golf Oy:n henkilökohtaisen pelioikeuden haltijoille ja heidän vierailleen.
b) Näitä aikoja ei voi varata puhelimitse, vaan ainoastaan paikan päältä caddiemasterin toimistosta aikaisintaan kaksi tuntia ennen lähtöaikaa. Aikoja saa kuitenkin varata puhelimitse sekä muutkin kuin yllä mainitut henkilöt 30 minuuttia ennen lähtöaikaa, mikäli aika on vapaa.
c) Pelioikeuden haltija saa oman lähtöaikansa lisäksi varata ajan samaan lähtöön henkilökohtaisen pelioikeuden haltijoille tai greenfeen maksaville vierailleen.
5. MUUT SÄÄNNÖT JA SUOSITUKSET
a) Pelaajien tulee käyttäytyä ja pukeutua golfetiketin mukaisesti.
b) Yhden kierroksen suositusaika on 4 tuntia ja 15 minuuttia.
c) Klubitalolla ei saa käyttää piikeillä varustettuja golfkenkiä.
d) Espoo Ringside Golf Oy:n kentällä noudatetaan Suomen Golfliiton sääntöjä.
e) Kentän paikallissäännöt ovat luettavissa caddiemasterin toimistossa ja yhtiön kotisivuilta.
Maksamatta pelaaminen
Jokaisen pelaajan on ilmoittauduttava ja kirjauduttava ennen kentälle menoa sekä suoritettava hänelle kuuluvat green fee maksut.
Valvojalla on oikeus tarkastaa pelaajan henkilöllisyys. Mikäli valvoja tapaa tarkastuksessa pelaajan, joka ei ole suorittanut pelimaksua tai kirjannut itseään, noudatetaan seuraavaa menettelytapaa:
1) Vieraat ilman isäntää: valvoja ottaa pelaajien jäsenkortit ja toimittaa ne pelitoimistoon, josta jäsenkortit voi lunastaa maksua vastaan.
2) Vieraat isännän seurassa: valvoja ottaa ylös isännän tiedot ja vieraiden lukumäärän sekä nimet ja toimittaa tiedot pelitoimistoon korotettua maksua varten.
Golf-autojen käyttö
Golf-autojen käyttö on mahdollista kentän kunnon mukaan ja autojen käytöstä laadittuja ohjeita (löytyvät golf-autoista) on noudatettava. Auton käyttö on mahdollista myös ilman lääkärintodistusta tai lääketieteellistä perusteltua syytä hinnaston mukaisesti.
Autossa saa olla sen käyttäjän kanssa myös toinen pelaaja tai kanssamatkustaja. Kuljettajan on oltava vähintään 15-vuotias. Golf-auton käyttöä säätelee myös yleiset tieliikennelain säännöt. Golf-auton väärinkäytöstä yhtiö perii kuljettajan aiheuttamat kulut ja voi vaatia kuljettajaa vastuuseen aiheuttamastaan vahingosta.
6. HINNAT (sis. alv)
a) Henkilökohtainen pelioikeus markkinahintaan (tiedustele toimistolta)
b) Greenfee 59 €
c) Greenfee, osakkaan vieras 29,50 €
d) Greenfee, pelioikeuden haltijan vieras 45 €
e) Greenfee, arkisin ennen klo 15.00 49 € ei arkipyhinä
f) Greenfee, osakkaan vieras ark ennen klo 15 24,50 € ei arkipyhinä
g) Greenfee, pelioikeuden haltijan vieras ark ennen klo 15 35 € ei arkipyhinä
h) Greenfee, viikonloppuisin klo 15.00 jälk 49 €
i) Greenfee, osakkaan vieras vkl klo 15.00 jälk 24,50 €
j) Greenfee, pelioikeuden haltijan vieras vkl klo 15.00 jälk 35 €
k) Greenfee, alle 18-vuotiaat 20 € kaikkina aikoina
l) Greenfee, 9 reikää arkisin ennen klo 15 ja vkl klo 15 jälkeen 30 €
m) 4-kortti, sisältää 4 x gf 160 €
n) 8-kortti, sisältää 8 x gf 300 €
o) 12-kortti, sisältää 12 x gf 420 €
p) 16-kortti, sisältää 16 x gf 520 €
q) Ennakkovarausmaksu, hinta/ lähtöaika 40 €
r) Peruuttamaton peliaika 20 €
s) Pelitunnuksen uusiminen 20 €
t) Golf auton vuokraus 35 €
u) Golfauton vuokraus osakkaat 25 €
v) Muut maksut hinnastossa
Espoossa 16.4.2012, Espoo Ringside Golf Oy:n hallitus (oikeus muutoksiin pidätetään)
.